fbpx

Iloinen mieli, hyvä olo ja jatkoaikaa toiminnallisille vuosille!

1.12.2015 | Blogi

Minä, meren äärellä ja merikammoiseksi syntynyt, vietin hiljattain kaksi yötä ja kaksi päivää Ruotsin risteilyn merkeissä. Ja tietysti vielä Helsingin lähdöllä, ettei vaan olisi maata näkyvissä. Vaikka hieman pitkin hampain tälle työmatkalle lähdinkin, se kannatti, sillä risteilyn Liikuntaseminaarin anti oli mieltä herättävä.

Tiesitkö, että Suomi on vuonna 2020 Euroopan ikääntynein maa. Siis viiden vuoden kuluttua! Koko ajanhan me kuulemme kansamme ikääntymisestä, mutta vanhin ja niin pian!

Mitä ikääntyminen sinulle merkitsee? Millaisessa kunnossa olet? Mitä kaikkea aiot eläkevuosinasi tehdä? Terveyskirjasto Duodecimin sivuilla kerrotaan naisten keskimääräisen eliniän olevan yli 83 vuotta ja miehetkin lähestyvät 80 vuotta. Ja lisää elinvuosia odotetaan koko ajan tulevan. Eli paljon on vuosia jäljellä vielä vetreän nuoruuden jälkeenkin.

Näetkö sinä ikääntyvän henkilön istumassa leppoisasti kotosalla tv-tuolissa, viltti lämmikkeenä ja välillä keittiössä kahvilla käyden. Vai näetkö energisen ikääntyvän, joka käy matkoilla, kerhoissa, kavereiden kanssa lenkillä ja ostoksilla, suunnitellen jo seuraavia tapahtumia. Itse löydän tämä päivän ja tulevaisuuden ikääntyvät jälkimmäisestä vaihtoehdosta. Iloisina, energisinä ja elämästä nauttivina!

Pelkkä valinta elämäntyylistä ei kuitenkaan riitä, vaan itsestä on pidettävä huolta. 
Jotta tv-tuolista pääsee itse ylös ja ulos, on lihaskunnosta huolehtiminen erittäin tärkeää. Hyvä lihaskunto parantaa tasapainoa ja luuston kuntoa sekä vähentää erilaisia kipuja. Viime vuosina on ymmärretty, kuinka merkittävä asia hyvä lihaskunto on toimintakyvyn säilymisessä.

Myös me Kutomolla kannamme kortemme kekoon tässä tavoitteessa. Tarjoamme monipuolista liikuntaa, turvallisesti ammattilaisten ohjauksessa. Olitpa liikunnan aloittelija tai konkari, voit valita lihaskunnon tehotreenin eli kuntosalin, kahvakuulan, kiertoharjoittelu Easy Linen, vesijumpan…tai vaikka kaikki. Ja mikä parasta, lihasvoima paranee harjoittelulla ihan kaiken ikäisenä.

Itse olen saanut työssäni osallistua +55-ryhmien ohjaamiseen jo muutaman vuoden ajan. Nämä ryhmät ovat ihan suosikkejani! Mahtavaa porukkaa ja ’ei niin vakavaa’ tunnelmaa. Olen saanut nähdä, kuinka ryhmäläisten kunto on parantunut ja kuinka käsi on alkanut heilahtaa kevyesti korvan vierestä. Ja tunnin jälkeen on mukava jäädä vielä rupattelemaan kahvin merkeissä.

Niin pääsi risteilyaluksenikin uppoamatta takaisin Helsingin satamaan ja minä huojentuneena kovalle maalle. Pidetään siis mekin itsemme rautaisessa kunnossa, kuten vahvasti pinnalla pysyvät risteilyalukset ja nautitaan elämästä!

Nähdään, 
Sanna

Aika kiittää!

Kiitos, että tulitte liikkumaan ja kuntoutumaan kanssamme tänäkin vuonna. Yli 500 Vip-liikkujaa on ollut meille iso...

Kutomon Fysioterapia ja Liikuntakeskus
Kutomonkuja 2 A 1
30100 Forssa

Puhelin (03) 435 4665

Katso sijainti kartalta ›

Sähköpostiosoitteet:
info@vkfysio.fi
etunimi.sukunimi@vkfysio.fi

Yhteydenottopyyntö ›